Brugge ja Gent

La 4.4. 

Kävelyä 13,6 km 

Brugge

Tällä kertaa sai herätä sateiseen aamuun. Ajatuksena oli nopeiden aamutoimituksien jälkeen taapertaa lähiasemalle, josta lähijunalla pääasemalle varaileen paikkaliput Pariisin matkalle. Toisin kävi: sateenvarjojen alla lätäköitä väistellen nähtiin sadan metrin päässä junan saapuvan ja lähtevän. Askelta toisen eteen ja naamat vakavina noin puolen tunnin matka pääasemalle. Tiukoille meni, mutta ehdittiin oikeaan junaan. Mitään paikkalippuja ei kyllä ehditty muuta kuin surkutella. Pääsiäisen jälkeen sitten. 

Juna oli Belgian lähijuna, joka Aachenista nappaili matkustajia Belgian puolelle. Hauska konnari koppalakki päässä ohjeisti meitä, millä asemalla hypätä kyydistä junaa vaihtamaan. Se oli Verviers-Central. Sitä ennen oli Verviers-Palais, jolloin hän vielä topuutteli meitä pysymään kyydissä. 

Centralilla viereiselle laiturille tupsahti IC, jonka ykkösluokan penkeille kavuttiin. Sade oli jäänyt itärajan toiselle puolelle. Ihasteltiin ohitse vilahtelevia idyllisiä belgialaisia kyliä pikkutaloineen. Liegessä juna pysähtyi komean futuristinen asemarakennelman sisään. 

Brysselin kolmelta eri asemalta juna tuppaantui aika täyteen. Ykkössluokan etuja on, että pääsee suht varmasti istumaan. Nytkin moni sai häädön toiseen luokkaan. Käytävän toisella puolella istunut brittipari tajusi myös olevansa väärässä luokassa mutta tarjosi silti junalippujaan kännykän näytöltä. Konnarille ne ei kelvanneetkaan. Liput olisi pitänyt olla sääntöjen mukaan printattuina, koska Belgian rautateillä ei ole käytössä skannauslippuja eikä puhelintakaan oikein pysty leimaamaan mekaanisella leimasimella. Konnarin mukaan brittien olisi pitänyt siis mennä nettikahvilaan lippunsa tulostamaan (liikkuvasta junasta?). Tätähän britit eivät ihan sulattaneet vaan pistivät vastaan: Miksei lipussa esimerkiksi ollut mitään mainintaa, että se pitäisi tulostaa? Väittelyä jatkui jonkin aikaa kunnes konnari antoi periksi ja britit saivat luvan jäädä kyytiin. 

Kolme tuntia Aachenista lähdön jälkeen saavuttiin perille. Bruggen asemalta turistiaalto lainehti vanhoja mukulakivikatuja kohti vanhaa kaupunkia. Ilmassa saattoi kuulla mm. espanjaa ja ruotsia. Aurinko välillä kurkisteli pilvien lomasta. Suunnistettiin lainakartalla kohti keskusaukiota eli Marktia. Ihmisiä oli hevosrattaille ja kanaaliristeilyille asti. Pääsiäinen siis näkyi katukuvassa. Tuntui hyvältä poiketa kaaoksen keskeltä jollekin syrjäisemmälle kadulle. 

Keskiajalta asti muurien sisällä koskemattomana säilynyt Bruggen vanha kaupunki vetää matkailijoita puoleensa satumaisilla kaupunkinäkymillään niinkin paljon, että se on Belgian suosituin matkailukohde. Vuosittain pari miljoonaa turistia käy paikkaa tutkailemassa. Minulle Brugge oli ennestään jotenkuten tuttu vuoden 2008 elokuvasta In Bruges, jossa Colin Farrellin näyttelemä palkkamurhaaja joutuu piilottelemaan epäonnistuneen keikan jälkeen kaupungissa ikävystymiseen asti. 

Meillä oli heti alkuun nälkä. Kartasta, jossa oli paikallisten suosittelemia kohteita (ei turistirysiä siis) valkattiin hyvältä vaikuttava syöntipaikka. Se ilmeisesti oli kuitenkin paikallisrysä, kun olisi puolitoista tuntia pitänyt odottaa vapaata pöytää. Nälkäahdistusta päästiin lopen purkamaan nuorison suosimasta boxipastaruokalasta. Valitse pastalaji, kastike ja annoksen koko ja maksa. Viisi euroa keskikokoinen pastaboxi pestokastikkeella. Ruokakaupasta hommattiin lisäkaloreita belgialaisesta suklaasta. 

R sijoitti kertakäyttökameraan, kun järkkärin ainoa mukana ollut objektiivi oli päättänyt jumiutua Amsterdamissa jostain syystä. Sen lisäksi että jää paljon kuvia ottamatta, pitää raahata paikasta toiseen rikkinäistä kameraa. No can do. 

Meillä tosiaan oli kartta, mutta enimmäkseen fiiliksen mukaan koluttiin katuja. Pieniä suklaa- ja olutkauppoja siellä täällä, siltoja ja kanaaleja. Pohjoisen Venetsiaksi joissain yhteydessä on Bruggea nimitetty. Kanaalien puolesta Amsterdam olisi varmaan nimityksen ansainnut, mutta Bruggen keskiaikainen arkkitehtuuri on tainnut painaa vaakakupissa. 

Meille alkoi 2,5 tuntia olemaan riittävästi tuulista ja hieman koleaa Bruggeä yhdelle päivälle. Varsin pieni alue keskustasta loppujen lopuksi tuli nähtyä, mutta fiiliksellä kun oltiin liikenteessä, niin fiiliksen mukaan myös mentiin eikä hötkyilty. Valuttiin asemalle, jossa sullouduttiin asemalaiturin tuulensuojakoppiin odottamaan seuraavaa junaa.

Gent 

Matka Bruggestä Gentiin kesti puoli tuntia. Vähän ennen Gentiin saapumista vanhahko konnari tuli tarkastamaan lippuja. Meitä ennen oli kaksi miestä, joiden lipuissa oli jotain epäselvää. Tulinen keskustelu käytiin ranskaksi, joten saattoi vain koittaa päätellä mistä oli kyse. Veikkaukseni oli, ettei toisen lippu ollut voimassa viikonloppuna. No jostain kumminkin kiikasti ja uutta lippua kai piti ruveta tyypin Visalla vingutteleen. Mutta kohtapa hyppäsi molemmat pystyyn: toinen konnarin kimppuun tavoittelemaan luottokorttiaan ja toinen väliin kaveriaan hillitsemään. Tästäpä alkoi konnari puhista ja nosti kieltosormen ja äänensävyn kohti kattoa. Toinen matkustajista koitti puhua, mutta konnari ei enää kuunnellut, vaan soitti puhelun. 

Hetkeä myöhemmin saavuttiin asemalle, jossa hyppäsimme kyydistä. Seurattiin uteliaina mitä tuleman piti, kun kaksi punatakkista turvamiestä käveli päättäväisesti vastaan. Tulivat poistamaan miehet tavaroineen junasta. Emme jääneet sen pitempään katselemaan, että saatettiinko miehet vielä johonkin kuulusteltavaksi. 

Jäimme pois Gentissä, koska olin lukenut, että Bruggen sijaan kannattaisi mennä sinne. Kuulemma se on yhtä kaunis tai jopa kauniimpi paikka kuin Brugge, mutta turisteja olisi vähemmän. Mitä taas en ollut lukenut, oli se, että matkaa asemalta keskustaan oli noin 3 km. Silloin tästä ei ollut vielä aavistustakaan. Jokin kyltti saattoi näyttää, että keskusta on tällä suunnalla, mutta tyhjät kadut ja nähtävyyksien puuttuminen alkoivat väkisin epäilyttää. Vastaan tuli onneksi silloin tällöin ihmisiä kamera kaulalla roikkuen, mikä valoi uskoa oikeasta suunnasta. Lopulta alkoi väkimäärä tihentyä. Tultiin ostoskadulle, jota pitkin silloin tällöin pyyhälsi ratikka saaden ihmiset väistymään alta pois. Muutamasta kaupasta etsittiin edelleen R:lle släpäreitä, edelleen ilman tulosta. Sen jälkeen oli hetki aikaa katsahtaa, miltä keskusta näyttää. Aukio, kirkko, silta yli kanaalin, kellotorni, toinen kirkko, kanaalin päässä linna. Hienoilta näyttivät mutta ei ihan niin hohdokkailta mitä Bruggessä. Totta oli kuitenkin, ettei turisteja erottanut paikallisista. Se ero Bruggeen verrattuna siis oli, että paikallisia oli runsaasti katukuvassa liikenteessä. 

Gentissä on yli puolet enemmän asukkaita kuin Bruggessä (250- vs. 117-tuhatta). Itse huomion keskipisteessä eli Bruggen keskustassa asustaa kuitenkin vain 20 000 paikallista, joten siellä saattoi havaita lähinnä vain turistit ja näistä elinkeinonsa saavat. Gentissä sen sijaan mukava oli havaita paikallisten liikehdintää. Aika ei kuitenkaan riittänyt tarkempaan tutustumiseen vaan piti jo lähteä takaisin asemaa päin ja mielellään jotain syötävääkin saada. Ja käveltäväähän sen sijaan taas riitti. 

Tiivistettynä Brugge vaikutti maineensa veroiselta satukaupungilta, joka vaatisi tarkempaa tutustumista. Pääsiäisen turistimassa kapeilla kaduilla hieman heikensi kokemusta. Gent oli kuitenkin mukava poikkeus. 

Paluumatka tapahtui samoja reittejä takaisin. Oltiin ainoina lähijunan etuvaunussa, muutenkin juna vaikutti tyhjältä. Rouvakonnari leimasi lippumme, vaikka se ei olisi ollut tarpeen. Kohta sen jälkeen tummahko mies meni ohitsemme ja lukittautui pitkäksi aikaa vessaan. Välillä mies kävi kurkistelemassa kulman takaa tilannetta. Pummilla liikenteessä siis. Kohta konnari askelsi takaisinpäin ja meni toilettiovea koputtelemaan. Onko lippua? Eioo. Jotain selitettyään mies sai kuitenkin jäädä junaan. Mennessään takaisin istumaan vinkkasi meille, että menipäs läpi. Pitkin matkaa meidän piti kertoa tälle, että oltiinko Aachenissa. Ajateltiin, että joudutaan kohta ryöstetyiksi, kun mies siirtyi meistä penkkirivin päähän. Niin ei onneksi käynyt, joten mentiin asemalla vetään hampurilaista naamaan.

Junarikon kautta Aacheniin

To - pe 2.4. - 3.4. 

Kävelyä 9,7 km + 10,8 km 

Amsterdamista Aacheniin

Syötiin aamiainen, jossa kehruukissamme auttoi. Kokkailtiin melkein samaan syssyyn ennen lähtöä jotta jaksettaisiin matkapäivä Aacheniin. Loppuruoka mahtui lasipurkkiin myöhempää ruokailua varten. 

Utrehctissä oli ensimmäinen junan vaihto. Saatiin oma kabinetti käyttöön punaisilla penkeillä. Päästiin Weeriin asti. Odoteltiin. Juna käynnisteli ja sammutteli. Sitten seurasi kuulutus: "hollantiahollantia.. kaputt, hollantiahollantia". Rikki. Laitettiin kamat kantovalmiiksi muiden matkaajien tavoin. Ei alkuun meinattu tosin päästä uloskaan, kun junan ovet eivät avautuneet. Kaikki vaihtoivat laiturille, johon saapui hetkeä myöhemmin Maastrichtiin menevä vaunujono. Kuumeisesti näpyttelin puhelimen aikatauluohjelmaa josko meidän kannattaisi mennä kyytiin. Kyllä se kannatti. Joko odotettaisiin Weerissä keskellä ei mitään tai Heerlenissä, jossa alun perinkin piti vaihtaa Aachenin junaan. Heerleniin saavuttiin ajallaan, mutta kymmenen minuuttia aihemmin Aacheniin lähtenyt juna ei ollut odottanut. Piti siis vajaa tunti saada kulumaan. Alkuun vain paistateltiin auringossa, sillä kylmä tuuli tuiverteli. Kun aurinko vetäytyi pilveen, käytiin katselemassa Heerlenin kauppakeskusta. Sieltä löytyi mielenkiintoiset sisäkoristeet ja wifi, jonka avulla sai yhteyden Aachenin päähän tilanteen päivittämiseksi. 

Viimeinen junapätkä meni hermoja kiristellen, kun edessä istuvat kakarat saivat hupinsa pieruääniä tekemällä ja kimakalla naurulla. Hollantilaismiehen kehotukset lopettaa eivät saaneet vastakaikua, joten hän näki parhaakseen vaihtaa paikkaa. 

Oikealla asemalla lopulta. Meitä vastassa oli paikallinen oppaamme Heki. Heki on ollut Aachenissa vaihdossa viime syksystä ja lähtöpäiväkin on vasta ensi syksyllä. Opiskeluaiheena eliittitieteet. Pikaiset kuulumiset ja pian hypättiin taas junaan, jolla päästiin lähemmäs kämppää. Kämppänä oli kaksio, jossa kämppiksenä saksalainen matematiikan opiskelija, joka ensi päätelmän mukaan ei siivoamista ainakaan harrastanut. Taisi olla R:lle pienimuotoinen järkytys. Seuraavat viisi yötä tultaisiin joka tapauksessa paikassa viettämään tehden päiväretkiä eri suuntiin. 

Pienen asettumisen jälkeen lähdettiin Hekin johtamalle kiertokävelylle keskustaan. Aachenissa on reilu 260 000 asukasta, joista Groningenin tapaan merkittävä osa on opiskelijoita. Aachen tunnetaan ehkä parhaiten Kaarle Suuresta, keskiajalla hallinneesta Frankkien kuninkaasta. Roomalaiset myös olivat paikalla hengailleet vuosituhat aiemmin. 

Katsahdettiin kirkko ja kaupungintalo sekä patsaita, joihin liittyi aina jokin kaupungin historiaa koskeva tarina. Tulipa samalla nähtyä myös Hekin kantakapakat. Vaihto-opiskelijan suurin taloudellinen helpotus on se, että olut on halpaa. Aikamme keskustan nurkissa pyörittyämme oli suunta takaisin kämpille syömään isäntämme kokkaamaa maukasta pestopastaa viinin ja makusteluoluen kera. Sen jälkeen oli mukava vetäytyä makuupussin uumeniin. 

Vapaan Hollannin jälkeen Saksa tuntui mersulta - jotenkin kankealta ja järkälemäiseltä mutta toisaalta hyvin suoraviivaiselta. 

asuintalon ulko-ovi

Pitkäperjantai 

Ensimmäinen Aachen-yö aloitti siis viisi yötä kestävän makuupussittelun. Isäntämme luovutti sänkynsä meille siirtyen itse kämppikseltään lainatulle vuodesohvalle. Kahdelle hengelle siitä ei lepopaikaksi olisi ollut. Se olikin vain mallia: "laske selkänoja alas ja koita nukkua istuinkuopasta ja epätasaisuudesta välittämättä". Ihailtavaa uhrautumista siis. 

Pääsiäisenkin aukiolevasta lähileipomosta haettiin sämpylöitä ja kahvia, joilla saikin päivä alkunsa. Kuljettiin radan vierellä kulkevaa tietä kohti keskustaa. Tarkoitus oli luoda silmäys urbaanimpaan Aacheniin graffiteineen. Matkan varrelta löytyi pitkä liukumäki, joka totta kai tuli laskettua. Myös rimpuilutelineen valtausta piti yrittää. Päästiin asemalle ja piti hypätä lähijunaan, jolla mentäisiin lähemmäs seuraavaa kohdetta. Olin kuitenkin huolimattomuuttani jättänyt reililipun kämpille. Heti junan ovien avauduttua seisoi edessämme lipuntarkastajalta näyttävä tyyppi. Otettiin siis jalat alle ja nyt kun asemalla oltiin käytiin tarkastamassa Thalys-junayhtion lipputoimiston aukioloajat. Meiltä kun puuttuivat vielä paikkavaraukset Pariisin junaan. Huomenna näytti olevan avoinna, mutta sitä seuraavan kerran vasta tiistaina - pääsiäinen sekoittaa. 

Suunnattiin patikoiden vuorelle. No ei ihan vuorellevuorelle, vaan Aachenin Lousbergille, 260 metriä korkealle kukkulalle. Tiivistettynä tarina kertoo, että se syntyi pirun kantamasta hiekkasäkistä, jolla se halusi tuhota Aachenin. Asuinseutu matkan varrella ja kukkulan juurella näytti yläluokkaiselta. Keskustan puiston penkeillä olikin tullut havaittua välillä kodittomia, joten jonkinlaista luokkaeroa Saksassakin. Nousun jälkeen avautuivat näkymät naapurivaltioiden Hollannin ja Belgian puolelle. Aachen on siis reilaajan kannalta hyvällä kohtaa. Onnittelimme itseämme puuskuttavasta kävelysuorituksesta syömällä kiinalaista yhdessä lukuisista opiskelijoiden suosimista halparavintoloista. Sen jälkeen kahville. Ja oluelle, omenaoluelle.

Amsterdam II

Ke 1.4. (aprillia)

Kävelyä 9,7 km

Oli oikein virkistävän virvoittavaa saada nukkua rauhassa pitkään. Hintaa yöpymiselle tuli n. 34 euroa ( per yö ja naama), mikä  oli oikein hyvä Damin hintatasoon nähden. Halvemmalla olisi varmaan päässyt jossain syrjässä tai useamman hengen dormissa.

Päivän alkuohjelma: Olin lukenut ilmaisesta lounasajan konsertista, joka järjestetään aina keskiviikkoisin Concertgebouwissa Museumpleinilla puoli yhdeltä. Mukavaa vaihtelua kaupungilla kävelemiselle. Saatiin hostaajalta lainaan matkakortit, joilla 5-linjan ratikalla päästiin perille noin vartin yli. Jono kiersi jo nurkan taakse, asetuttiin jatkoksi. Kun pääsimme sisälle asti 20 minuutin jonotuksen jälkeen, oli paikka jo täynnä. Kivahan se oli seisoskella. Halukkaat jäivät seuraamaan meininkiä television välityksellä, me läksimme.

Ohittamallemme Van Gogh -museolle oli koko jalkakäytävän levyinen ja melkein mittainenkin jono. Poikkesimme Rijksmuseumiin sisälle mm. vesipullot täyttämään. Pääsylippujen hinnat Vermeeriä ja Rembrandtia katsomaan olivat lähellä pariakymppiä. Niiden sijaan tutkailtiin kaikkea museokaupasta löytyvää.

Rembrandtin Yòvartio (museokauppaversio)

Tripadvisorin kautta olin katsonut sopivaa ruokapaikkaa, jonka luo suunnistettiin. Pimeää ja tuolit pöydällä. Puuh, se siitä. Tyydyttiin ostaan pientä evästä ja haukkaileen penkillä. Viereisellä torilla myyntikojuissa myytiin tulppaaneja. Käytiin kofeiinipiikillä Staarbaksissa.

Anne Frankin talolle käveltiin seuraavaksi. Näytti ensin siltä, että siellä näkyvä jono olisi viereiseen kirkkoon, mutta totta tosiaan Annen kämpille se suuntasi yli 70 metrin mitallaan. Jonossa ensimmäiset sanoivat jonottaneensa 2,5 tuntia. Ja me kun luultiin, ettei tähän aikaan vuodesta olisi jonoja mihinkään. Muualla jonotetaan museoihin siinä missä Suomessa jonotetaan ämpäreitä.

Anne Frankin (Pienen tytön) päiväkirja lienee tunnetuin aikalaiskuvaus toisen maailmansodan juutalaisvainoista. Perheensä kanssa Anne ehti piilotella natseilta kaksi vuotta kotitalonsa salahuoneessa ennen kiinnijäämistä. Voi vain kuvitella sen tunteen, kun joutuu kiinniotetuksi eikä tiedä mitä tuleman pitää. 15-vuotiaan Annen isä Otto oli ainoa, joka selvisi keskitysleiriltä hengissä. 

Osittain samoja reittejä mitä edellisiltanakin oli ruokaa etsiessä koluttu, käytiin samalla agendalla tälläkin kertaa. Nyt löytyi paikka, jossa telkusta näkyi pyöräilyä ja toisesta musavideoita Bowiesta Boney M: ään. Opin mm. että tuttu "That's the way aha aha and I like it" on KC+Sunshinen biisi. Burgerit ja kokikset tilattiin lopuilla käteisvaroilla. Selkeää kieltä hintatasosta kertoi se, että 2 dl kokislasillinen maksoi lähemmäs kolme euroa. Tarjoilija vaikutti hieman työhönsä kyllästyneeltä. Esim kysyttäessä: "Do you have a restroom here?" katselee ympärilleen: "Doesn't look like it." 

Pelastuslautta valmiina

Pööpöiltiin keskustaan. Nostettiin lisää riihikuivaa automaatista. Jokaisesta rahanostosta menee 0,75 euroa ( tai 60 snt ilmeisesti minulla, joten parempi nostaa vähän enempi kerralla. Punaisten lyhtyjen alueen kautta matka kävi Amsterdamin kirjastolle, josta kuulemma olisi hyvät näkymät. Jännää arkkitehtuuria noudattava rakennus kohoaa seitsemään kerrokseen asti. Hyvin avaraa ja valoisaa. Joka kerroksessa oli omat osastonsa. Musiikkiosastolla näytti olevan avoin radiostudio, jossa oli lähetys käynnissä. Aulan pianon virettä tuli testattua. Vireessä oli, soittotaito ei niinkään. 

Päätettiin vetää saman tien lautalla IJ: n yli ja käydä vielä katsastamassa EYE eli Alankomaiden filmi-instituutin futuristinen rakennelma. Kova tuuli oli edelleen läsnä kun kavuttiin portaat sisään. Otettiin hissi ylös siinä luulossa, että löydettäisiin jälleen hyvät näkymät. Vastassa olikin valkoisia ovia ja turvakameroita. Onkohan tämän oven takana jotain? Ööh, ei. Mikähän paikka tämä nyt oikeen on? Lopulta vartija tuli avaamaan meille oven, jonka kautta päästiin suureen avoimeen tilaan, jossa oli ravintola täynnä ihmisiä. Seinälle oli sisustuselementtinä heijastettuna mustavalkoinen elokuvapätkä. Täältä ne näkymät oli suurista ikkunoista ohitse lipuville lautoille. Jälleen filmikauppaan katselemaan mielenkiintoisia tavaroita. Hauskoja olivat pienet, tulitikkuaskin kokoiset veivattavat soittorasiat, jotka lurittivat eri elokuvien tunnareita. 

Kävelymatkalla tavattiin lintu lajiltaan haikara. Oli kiinnostava uusi tuttavuus eikä pahemmin vierastanut ihmistä. Ehkäpä oli käynyt juuri työkeikalla jättämässä lähetyksen oven eteen.